Skip to main content
Category

Ratsastuskoulu

Teemu siirtyy eläkkeelle

By Hoitoponit ja -hevoset, MetKu, Ratsastuskoulu

Teemu on kiltti ja yritteliäs, jokaisen lapsen ja junnun suosikkiponi. Vaikka sitä ei aina ulkoa päin huomaakaan, sisimmältään poni on todella herkkä ja utelias. Teemu on tasainen ja rauhallinen ratsu, mutta ponilta löytyy myös reippaampi vaihde. Lempeys ja luotettavuus ovat yksiä ponin parhaista piirteistä.

Teemu on tehnyt kunnioitettavan uran ratsastuskoulussa ja saanut monet ratsastajat rakastumaan lajiin. Nyt sen on kuitenkin tullut aika siirtyä eläkkeelle. Kiitos Teemu <3

Teemu laitumella

Alkeiskurssit alkaa tammikuussa

By Ratsastuskoulu, Ratsastuskurssit

Järjestämme talven ja kevään aikana useamman alkeiskurssin Metsäkylän ratsastuskeskuksessa Turun Länsikeskuksessa.

Kursseilla on käytössä pienet ponit, joten ratsastajien painoraja on 50 kg. Yhdelle kurssille otetaan maksimissaan 4 ratsastaja, jotta saamme noudatettua voimassa olevia rajoituksia.

Turvaetäisyyksien säilyttämiseksi ja tartuntariskien vähentämiseksi edellytämme kurssilaisilta edelleen omaa avustajaa (täysi-ikäistä tai ratsastanutta nuorta), joka osallistuu ns. avustajien perehdytystunnille ennen kurssin ensimmäistä ratsastuskertaa. Perehdytys on tarkoitettu vain taluttajalle ja sisältyy kurssin hintaan.

Alkeiskurssilla on yhteensä 10 ratsastuskertaa. Kurssin hinta on 398 € (sis. alv. 10%)

Aika

  • Maanantaisin 4.1. (perehdytys), ratsastukset 11.1. – 15.3. klo 16-17
  • Tiistaisin  5.1. (perehdytys), ratsastukset 12.1. – 16.3. klo 16-17
  • Lauantaisin 9.1. (perehdytys) ja ratsastukset 16.1. – 20.3. klo 13-14
  • Maanantaisin 22.3. (perehdytys), ratsastukset 29.3. – 7.6. (5.4. ei tuntia) klo 16-17

 

Varaukset ja maksuohjeet nettikalenterimme kautta.

Ratsastajan tarvikkeet:

  • kypärä (tallilla lainakypäriä, lainakypärän alle kannattaa varata ohut huivi tai pipo)
  • kannalliset jalkineet (esim. ratsastuskengät tai kumisaappaat)
  • sormikkaat, joissa on pitoa (esim. puutarha- tai ratsastushanskat. Talvella ohuemmat sormikkaat talliin ja talviratsastuskäsineet tunnille)
  • liikkumiseen sopiva sään mukainen vaatetus (kahisevia tai liukkaita materiaaleja kannattaa välttää, myös hupparit ja isot huivit huonoja tallilla. Talvella ratsastaessa tulee helposti kylmä, joten pukeudu lämpimästi!)
  • pitkät hiukset pidetään ratsastaessa kiinni

Taluttajan tarvikkeet:

  • hansikkaat, joissa on pitoa (esim. puutarha- tai ratsastushanskat)
  • jalkineet, joilla on hyvä liikkua (esim. tennarit tai kumisaappaat. Ei avonaisia kenkiä, sandaaleja tms.)
  • liikuntaan sopivan sään mukainen vaatetus (liukkaita ja kahisevia materiaaleja kannattaa välttää)

Pyydämme ratsastajia ja vanhempia/kurssilla avustajana toimivia seuraamaan ahkerasti tallin ilmoitustaulua, nettisivujen koronaohjeita ja facebookia, joille päivitämme ajankohtaisimmat toimintaohjeet tallilla käymiseen, tunteihin ja kursseihin liittyen.

Muistoissamme Monster <3

By Ratsastuskoulu
”A great horse will change your life.
The truly special ones define it…”
Tänään jouduimme luopumaan parhaista parhaimmasta. Monster pääsi vihdoin parhaimpien ystäviensä Vilin ja Lakun luo vihreälle laitumelle.
23 vuotta yhteistä matkaa on hurjan pitkä aika. Viisas, vekkuli ja vakaa ovat adjektiiveja, jotka sopivat lempeistä lempeimpään Monsuun. Itkettää, monia meistä vielä pitkään 😥
Tämän pienen suuren hevosen muisto säilyy sydämissämme ❤💝

Talutusratsastusta perheen pienimmille

By MetKu, Ratsastuskoulu

Joululomalla järjestämme perheen pienimmille talutusratsastusta Metsäkylän ratsastuskeskuksessa Turun Länsikeskuksessa.

Aika

  • Maanantaina 28.12. klo 14.00-14.30 ja 14.30-15.00
  • Keskiviikkona 30.12. klo 14.00-14.30 ja 14.30-15.00
  • Maanantaina 4.1. klo 14.00-14.30 ja 14.30-15.00

Ratsastuksen kesto n. 30 minuuttia. Ennen ensimmäistä tuntia (klo 14.00 ryhmä) voi saapua n. 15-20 min ennen tunnin alkua, jotta saa hoitaa ponia. Toiselle tunnille (klo 14.30) voi saapua n. 5 minuuttia ennen alkua ja varata ponin hoitamiseen hetken aikaa ratsastuksen jälkeen. Mukaan tarvitaan perheen oma aikuinen taluttajaksi. Ratsastus tapahtuu pienillä poneilla, siksi painoraja n. 40 kg. Aikaisempaa ratsastuskokemusta ei tarvitse olla.

Varaukset nettikalenterimme kautta. Jos haluat lisätietoa voit laittaa viestiä Heidille (mieluiten WhatsApp) 040-5942555.

Huom! Koronatilanteen vuoksi toivomme paikalle vain taluttajaa ja ratsastajaa, ilman saattojoukkoja. Kaikkien yli 15-vuotiaiden tulee käyttää hengityssuojainta sisätiloissa (paitsi ratsastaessa). Maskia voi toki käyttää myös nuoremmat.

Hinta

25 €/30 minuuttia (sis. Alv. 10 %)

Ratsastus maksetaan etukäteen Metsäkylän Ratsastuskeskus Oy:n tilille FI86 2049 1800 0146 53 (ota kuitti/kuva maksusta mukaan). Jos maksat tunnin itsellesi käytä viitettä 10 058 (tunnistamme maksun nimestäsi), jos jollekin muulle kirjoita viesti-kenttään ratsastajan nimi.

Ratsastajan tarvikkeet:

  • kypärä (tallilla lainakypäriä, lainakypärän alle kannattaa varata ohut huivi tai pipo)
  • kannalliset jalkineet (esim. ratsastuskengät tai kumisaappaat)
  • sormikkaat, joissa on pitoa (esim. puutarha- tai ratsastushanskat)
  • liikkumiseen sopiva sään mukainen vaatetus (kahisevia tai liukkaita materiaaleja kannattaa välttää, myös hupparit ja isot huivit huonoja tallilla)
  • pitkät hiukset pidetään ratsastaessa kiinni

Taluttajan tarvikkeet:

  • hansikkaat, joissa on pitoa (esim. puutarha- tai ratsastushanskat)
  • jalkineet, joilla on hyvä liikkua (esim. tennarit tai kumisaappaat. Ei avonaisia kenkiä, sandaaleja tms.)
  • liikuntaan sopivan sään mukainen vaatetus (liukkaita ja kahisevia materiaaleja kannattaa välttää)

Asiakasohjeita korona-aikana

By MetKu, Ratsastuskoulu

Seuraamme tiiviisti THL:n ja SRL:n korona-ajan ohjeistusta. Meille on tärkeää henkilökuntamme ja asiakkaidemme terveenä pysyminen, siksi kiinnitäthän erityistä huomiota seuraaviin asioihin:

  • Kädet pestään heti tallille saavuttaessa ja poislähtiessä, sekä muuten tarpeen mukaan. Saippuaa ja käsidesiä löytyy isosta tallista ja asiakas wc:stä. Käsienpesu THL:n ohjeiden mukaan (käsihygienia ja yskimissäännöt)
  • Hanskat pidetään kädessä kokoajan: hevosia hoitaessa, ratsastaessa jne..
  • Tallille saavutaan n. 20 min ennen tunnin alkua ja vain tuntilaiset.
  • Talliin sisälle tulevat vain ne, joiden hevonen ei ole valmiina. Yksi hoitaja/hevonen.
  • Omaa ratsastustuntia odotetaan ulkona tai maneesissa 1-2 m turvavälein.
  • Kaikkien yli 15-vuotiaiden tulee käyttää hengityssuojainta sisätiloissa (paitsi ratsastaessa). Maskia voi toki käyttää myös nuoremmat.
  • Tuntien jälkeen kuolaimet pestään vedessä ja suitset ja satulavyö vedellä ja sienellä, näin niiden desinfioiminen sujuu helpommin
  • Avustajana ratsastustunneilla esim. alkeiskurssilla toimii oman perheen aikuinen
  • Tallille saavutaan vain täysin terveenä.

Ohjeista kiinni pitämällä koitamme vaikuttaa siihen, ettei korona ala leviämään ratsastuksen välityksellä.

Syyslomamaastot tiistaina ja keskiviikkona

By Maastoratsastus, Ratsastuskoulu

Asiakkaidemme toiveesta järjestämme maastoratsastusta poniryhmässä myös syyslomaviikolla:

  • Tiistaina 13.10. klo 11.00-12.00
  • Keskiviikkona 14.10. klo 12.00-13.00

Retkelle ovat tervetulleita kaikki hevosen peruskäsittelytaidot omaavat henkilöt. Retkelle voi osallistua joko ratsain tai ponia kävelyttäen. Ratsastajalla voi olla halutessaan mukana omaan perhekuntaan kuuluva avustaja. Retket toteutetaan ulkona, joten mukaan kannattaa varata säänmukaiset ulkovarusteet.

Varaukset nettikalenterimme kautta. Jos haluat lisätietoa voit laittaa viestiä Heidille (mieluiten WhatsApp) 040-5942555

Hinta

Ratsain 30 €/kerta (sis. Alv. 10 %)
Kävelyttäen 15 €/kerta (sis. Alv. 10 %)

Maastoratsastus maksetaan etukäteen Metsäkylän Ratsastuskeskus Oy:n tilille FI86 2049 1800 0146 53 (ota kuitti/kuva maksusta mukaan).  Jos maksat tunnin itsellesi käytä viitettä 10 058 (tunnistamme maksun nimestäsi), jos jollekin muulle kirjoita viesti-kenttään ratsastajan nimi.

Ratsastajan tarvikkeet:

  • kypärä (tallilla lainakypäriä, lainakypärän alle kannattaa varata ohut huivi tai pipo)
  • kannalliset jalkineet (esim. ratsastuskengät tai kumisaappaat)
  • sormikkaat, joissa on pitoa (esim. puutarha- tai ratsastushanskat)
  • liikkumiseen sopiva sään mukainen vaatetus (kahisevia tai liukkaita materiaaleja kannattaa välttää, myös hupparit ja isot huivit huonoja tallilla)
  • pitkät hiukset pidetään ratsastaessa kiinni

Taluttajan tarvikkeet:

  • hansikkaat, joissa on pitoa (esim. puutarha- tai ratsastushanskat)
  • jalkineet, joilla on hyvä liikkua (esim. tennarit tai kumisaappaat. Ei avonaisia kenkiä, sandaaleja tms.)
  • liikuntaan sopivan sään mukainen vaatetus (liukkaita ja kahisevia materiaaleja kannattaa välttää)

Rentouttavaa maastoratsastusta sunnuntaisin

By Ratsastuskoulu

Asiakkaidemme toiveesta järjestämme syyssunnuntaisin maastoratsastusta pienryhmissä. Ratsastusretkillä on tarkoitus rentoutua luonnosta nauttien ja syksyn merkkejä tutkaillen. Retkelle ovat tervetulleita kaikki hevosen peruskäsittelytaidot omaavat henkilöt. Retkelle voi osallistua joko ratsain tai hevosta kävelyttäen. Ratsastajalla voi olla halutessaan mukana omaan perhekuntaan kuuluva avustaja. Retket toteutetaan ulkona, joten mukaan kannattaa varata säänmukaiset ulkovarusteet.

Maastoretket ovat myös edullinen tapa tutustua Metsäkylän ratsastuskoulun henkilökuntaan ja opetushevosiin.

Metsäkylän ratsastuskeskus sijaitsee Turun Länsikeskuksessa keskellä ainutlaatuista luonnonsuojelualuetta, joten arjesta irtautuminen ja luonnosta nauttiminen onnistuu keskellä kaupunkia.

Maastoilun ohjaajana toimii Marisa Heinonen

Varaukset nettikalenterimme kautta. Jos haluat lisätietoa voit laittaa viestiä Heidille (mieluiten WhatsApp) 040-5942555

Hinta

Ratsain 30 €/kerta (sis. Alv. 10 %)
Kävelyttäen 15 €/kerta (sis. Alv. 10 %)

Maastoratsastus maksetaan etukäteen Metsäkylän Ratsastuskeskus Oy:n tilille FI86 2049 1800 0146 53 (ota kuitti/kuva maksusta mukaan).  Jos maksat tunnin itsellesi käytä viitettä 10 058 (tunnistamme maksun nimestäsi), jos jollekin muulle kirjoita viesti-kenttään ratsastajan nimi.

Ratsastajan tarvikkeet:

  • kypärä (tallilla lainakypäriä, lainakypärän alle kannattaa varata ohut huivi tai pipo)
  • kannalliset jalkineet (esim. ratsastuskengät tai kumisaappaat)
  • sormikkaat, joissa on pitoa (esim. puutarha- tai ratsastushanskat)
  • liikkumiseen sopiva sään mukainen vaatetus (kahisevia tai liukkaita materiaaleja kannattaa välttää, myös hupparit ja isot huivit huonoja tallilla)
  • pitkät hiukset pidetään ratsastaessa kiinni

Taluttajan tarvikkeet:

  • hansikkaat, joissa on pitoa (esim. puutarha- tai ratsastushanskat)
  • jalkineet, joilla on hyvä liikkua (esim. tennarit tai kumisaappaat. Ei avonaisia kenkiä, sandaaleja tms.)
  • liikuntaan sopivan sään mukainen vaatetus (liukkaita ja kahisevia materiaaleja kannattaa välttää)

Toimintamme koronaviruksen aikana

By Ratsastuskoulu

Metsäkylän ratsastuskeskus seuraa  THL:n ja SRL:n korona-ajan ohjeistusta. Saapuessasi tallille muistathan ottaa muut huomioon ja kiinnittää erityistä huomiota seuraaviin asioihin:

  • Vältetään lähikontakteja ja pidetään suositeltu 1-2 m turvaväli
  • Tallille tullaan vain täysin terveenä
  • Kädet pestään heti tallille saavuttaessa ja poislähtiessä, sekä muuten tarpeen mukaan. Saippuaa ja käsidesiä löytyy isosta tallista ja asiakas wc.stä. THLn (käsihygienia ja yskimissäännöt)
  • Ulkomailta palatessasi noudatathan kahden viikon varoaikaa etkä tule tallille
  • Käsittele varusteita hanskat kädessä
  • Avustajana ratsastustunneilla esim. alkeiskurssilla toimii oman perheen aikuinen

Näiden ohjeiden mukaan toimimalla ja yleistä varovaisuutta noudattaen pyrimme takaamaan kaikille mukavan harrastuskokemuksen ja suojaamaan sekä asiakkaamme että henkilökuntamme sairastumiselta.

Toivomme kaikilta kärsivällisyyttä tässä poikkeuksellisessa tilanteessa.

Alkeiskurssit

By MetKu, Ratsastuskoulu, Ratsastuskurssit

Uudet ponialkeiskurssit alkavat perjantaina 14.8. ja keskiviikkona 19.8. klo 16.45-17.45. Kurssilaisilla on käytössä pienet ponit, jonka vuoksi ratsastajien painoraja on 50 kg.

Koronasuosituksista johtuen olemme miettineet uusia toimintatapoja syksyn alkeiskursseille. Kurssille osallistuminen edellyttää omaa avustajaa (täysi-ikäistä tai ratsastusta harrastanutta nuorta), joka osallistuu ns. avustajien perehdytystunnille ennen kurssin ensimmäistä ratsastuskertaa. Perehdytys sisältyy kurssin hintaan.

Varsinainen alkeiskurssi alkaa siis viikkoa myöhemmin (pe 21.8. ja ke 26.8.). Alkeiskurssilla on yhteensä 10 ratsastuskertaa.

Kurssin hinta 385 € (sis alv. 10%)

Avustajan/taluttajan tarvikkeet:

  • hansikkaat, joissa on pitoa (esim. puutarha- tai ratsastushanskat)
  • jalkineet, joilla on hyvä liikkua (esim. tennarit. Ei avonaisia kenkiä, sandaaleja tms.)
  • liikuntaan sopivan sään mukainen vaatetus (liukkaita ja kahisevia materiaaleja kannattaa välttää)

Ratsastajan tarvikkeet:

  • kypärä (tallilla lainakypäriä (lainakypärän alle kannattaa varata ohut huivi tai pipo)
  • kannalliset jalkineet (esim. ratsastuskengät tai kumisaappaat)
  • sormikkaat, joissa on pitoa
  • liikkumiseen sopiva sään mukainen vaatetus (kahisevia tai liukkaita materiaaleja kannattaa välttää, myös hupparit ja isot huivit huonoja tallilla)
  • pitkät hiukset pidetään ratsastaessa kiinni

Lisätiedot ja ilmoittautumiset tuntivarausnumeroon 040 737 2837 (Puhelinaika arkisin klo 15-16).

Syksyn ratsastustunnit

By MetKu, Ratsastuskoulu

Syyskauden vakiotunnit alkavat 3.8. ja kausitunnit 10.8. Olethan varmistanut oman tuntisi? Vahvista paikkasi mahdollisimman pian Mialle.

Henkilötietokaavake tulee toimittaa opettajalle täytettynä ennen ensimmäistä ratsastusta. Kaavake löytyy täältä.

Tiedustelut ja varaukset
Puhelimitse (puhelinaika 15-16) tai WhatsApp 040-737 2837 tai ope@metsakylanratsastuskeskus.fi

WhatsApp chat