Suunnittelemme ja toteutamme virkistyspäiviä erilaisille ryhmille, yhdistyksille ja yrityksille kauniissa maatilaympäristössä Turun Länsikeskuksessa. Loistava sijaintimme muutaman kilometrin päässä Turun keskustasta takaa sujuvan siirtymisen ravintoloihin, ja meille pääsee helposti myös julkisilla liikennevälineillä.
Elämys- ja virkistyspalvelut
Työhyvinvointia luonnon ja eläinten parissa
Esimerkiksi työhyvinvointipäivän ohjelman räätälöimme tarpeittenne mukaan, ja ohjelmassa voidaan yhdistellä kuntoutus- ja ratsastuskeskuksen palveluita. Pääpaino Metsäkylän virkistystoiminnassa on läsnäolossa, pysähtymisessä ja luontoympäristöstä nauttimisessa. Elämys- ja virkistyspalveluissa voidaan yhdistää kuntoutuskeskuksen ja ratsastuskoulun palveluita, ja hyvinvointipäivä Metkussa voi sisältää myös luovia työpajoja.
Kysy lisää
toimisto@metku.fi
Voit koota haluamasi sisällön
Olemme suunnitelleet elämys- ja virkistyspalvelumme niin, että niitä voi helposti yhdistellä tarpeittesi mukaan. Kaikki osiot kestävät lähtökohtaisesti 1 tunnin ja sisältävät ohjaajan (tai useamman ohjaajan, riippuen osallistujamäärästä), eli esimerkiksi 3 tunnin tyhy-päivään mahtuu kaksi ohjelallista elementtiä ja kahvi-/lounastauko. Esimerkkejä ohjelmallisesta sisällöstä:
- ohjattu Metsämieli-kävely kauniissa luonnonmetsässä + luonto-mandala
- ohjattua toimintaa pienten terapia-ponien kanssa
- taideterapeuttista työskentelyä sisällä tai ulkona
- rentoutusharjoituksia luonnossa + nuotiohetki