Skip to main content
Category

MetKu

Hyvästit kolmelle rakastetulle opetusmestarille

By MetKu
Viikko sitten Metsäkylää kohtasi suuri suru kun jouduimme luopumaan Prinssistä, Waltsusta ja Jadesta. 💔
Kolme suurta opetusmestaria, jotka jättivät pysyvän jäljen Metsäkylän yhteisöön ja sydämiimme.
Prinssistä jää mieleen ennen kaikkea hänen lempeä katseensa ja turvallinen olemuksensa. Hän oli poni, joka osasi hurmata jokaisen kohtaamansa ja sai seurassaan tuntemaan, että kaikki on hyvin. Prinssi kulki monen rinnalla tärkeissä hetkissä ja opetti monet lapset ratsastamaan ja toimimaan hevosten kanssa sekä ratsastustunneilla että heppakerhoissa.
Waltsusta jää mieleen hänen ystävällinen olemuksensa ja pilke silmäkulmassa. Hän oli poni, joka toi iloa arkeen pienillä kepposillaan ja sai naurun herkästi esiin etenkin silloin, kun hänen huulensa nousivat hymyyn herkkujen toivossa. Waltsu kulki monen rinnalla ensimmäisistä ratsastustunneista lähtien ja muistetaan aina opettavaisena ja rakastettuna ystävänä.
Prinssi ja Waltsu ovat monelle jääneet mieleen tiiviinä parivaljakkona ja nyt he saavat laukata pilvien päällä yhdessä ilman murheita.
Jadesta jää muisto hänen energisestä ja viisaasta olemuksestaan. Hän oli hevonen, joka toi varmuutta ja itseluottamusta ratsastajilleen ja jonka kanssa saattoi pysähtyä oppimaan jotain tärkeää myös itsestään. Jade oli hiljainen tukipilari, jonka arvokas läsnäolo ja opit jäävät elämään meissä jokaisessa.
Kiitos Prinssi, Waltsu ja Jade että olitte meidän kanssamme. 🕊️💔

Nuoret ruunat palasivat Metsäkylään eskariin

By MetKu

Kesän laitumilla kasvaneet nuoret ruunat ovat jälleen palanneet Metsäkylään aloittamaan ”eskari”-vuotensa.

Nuoriso kuvassa vasemmalta oikealle:

  • Metsäkylän Pätmän, 2 v – Metsäkylän oma kasvatti, utelias ja rohkea nuorimies.

  • Friisin Uljas, 3 v – nimensä mukaisesti ryhdikäs ja komea.

  • Friisin Kalla, 4 v – ikäryhmän vanhin ja viisaus jo silmissä.

  • Metsäkylän Ukko, 3 v – Metsäkylän oma kasvatti, erikoinen rautiaanpäistärikkö väritys

Nuorten hevosten koulutus etenee niiden omassa tahdissa – tärkeintä on rakentaa luottamus ihmiseen ja antaa jokaiselle aikaa kehittyä. Metsäkylässä uskotaan, että rauhassa tehty pohjatyö kantaa pitkälle, ja jokainen onnistumisen hetki vahvistaa hevosen itseluottamusta.

Syksyn ratsastustunnit

By MetKu

Syksyn aikataulut on nyt päivitetty. Voit tiedustella vapaita kausipaikkoja tuntinumerosta 040 737 2837, ponitunneilla on vielä tilaa.

Tunneillamme ratsastajat pääsevät harjoittelemaan monipuolisesti eri tasoryhmissä.  Paikat täyttyvät nopeasti, joten varaa oma kausipaikkasi ajoissa.

Tervetuloa mukaan viettämään lämminhenkisiä syysiltoja hevosten kanssa ja nauttimaan yhdessä tekemisen ilosta!

Tallin hiljaisuus kertoo tarinaa: Hyvästi Eki ja Robin

By Hoitoponit ja -hevoset, MetKu, Ratsastuskoulu

Tänään vihreämmille laitumille laukkasivat rakkaat Eki ja Robin. 💔. Molemmat jättivät lähtemättömän jäljen, ja ikävä on jo nyt suuri.

Eki oli jo iäkäs, ja juuri siksi niin viisas ja opettavainen. Hän toi talliin rauhaa ja turvallisuutta, mutta kannusti myös keskittymään hetkeen tarkkaavaisesti. Ekin lempeä katse ja tapa kurkotella karsinan yli ylimääräisen heinätupsun toivossa jäävät varmasti monien mieleen.

Robin taas oli reipas ja näkyvä persoona, ei todellakaan sellainen, joka jäi taka-alalle. Hän piti huolen, ettei hänen heiniään unohdettu, ja teki sen usein kopistelemalla karsinan seiniä omaan tyyliinsä. Robinin eloisuus toi arkeen iloa ja säpinää, jota jää kaipaamaan.

Talliin jäi nyt hiljaisuus, joka tuntuu erilaiselta. Kiitos Eki ja Robin, että olitte meidän kanssamme. 💛

Kesän ponipäivät heinäkuussa

By MetKu, Ratsastuskoulu

Kesän parhaat päivät koetaan tietenkin ponien kanssa. Päivän aikana ratsastetaan, hoidetaan, talutetaan ja tehdään pieniä talliaskareita. Lisäksi pidetään hauskaa yhdessä samanhenkisten kavereiden kanssa. Ponipäivien opettajana toimii Karoliina.

📅 Ponipäivät kesällä 2025 klo 10–16:
Ti 8.7.
Ke 9.7.
To 10.7.
Pe 11.7.
To 17.7.
To 24.7.
To 31.7.

Omat eväät mukaan (käytössä jääkaappi ja mikro eväitä varten)

Hinta: 90€/päivä (sis Alv 14%). Mukaan mahtuu 6-8 osallistujaa/päivä. Maksu etukäteen Metsäkylän Ratsastuskeskus Oy:n tilille FI86 2049 1800 0146 53 (ota kuitti/kuva maksusta mukaan).  Käytä maksussa viitettä 10 058.

Ohjeita osallistujille:

  • kypärä (tallilla lainakypäriä, lainakypärän alle kannattaa varata ohut huivi tai pipo)
  • kannalliset jalkineet (esim. ratsastuskengät tai kumisaappaat)
  • sormikkaat, joissa on pitoa (esim. puutarha- tai ratsastushanskat)
  • liikkumiseen sopiva sään mukainen vaatetus (kahisevia tai liukkaita materiaaleja kannattaa välttää, myös hupparit ja isot huivit huonoja tallilla)
  • pitkät hiukset kannattaa pitää tallilla kiinni

Ilmoittautumiset tuntikalenterimme kautta.

Soveltavan liikunnan ryhmä tiistaisin klo 16-17

By MetKu
Metsäkylässä alkaa tiistaina 18.3. Turun kaupungin tukema soveltavan liikunnan ratsastuskurssi. Kurssi sopii 6-15 vuotiaille lapsille, joilla esim. down, lievä CP, alkuvaiheen lihastauti, reuma, dysfasia, adhd, autismi tai asperger, ja niille jotka eivät käytä apuvälineitä.
Kurssilla hoidetaan ja varustetaan hevosia sekä ratsastetaan. Käytössämme on pienet ponit, jonka vuoksi painoraja n. 40 kg.

Aika ja paikka

Tiistaisin klo 16-17, alkaen 18.3. (10 krt). Osoite: Metsäkylän Ratsastuskeskus, Metsäkyläntie 64.

Hinta

230 € (10 krt). Osallistuminen maksetaan etukäteen Metsäkylän Ratsastuskeskus Oy:n tilille FI86 2049 1800 0146 53 (ota kuitti/kuva maksusta mukaan). Käytä maksussa viitettä 10 058.

Ilmoittautumiset ja lisätiedot

Ensisijaisesti tekstiviestillä 040 737 2837. Puhelinaika arkisin klo 15-16

Ohjeita osallistujille:

  • lämpimät jalkineet
  • lämpimät sormikkaat, joissa on pitoa (esim. puutarha- tai ratsastushanskat)
  • liikkumiseen sopiva vaatetus (kahisevia tai liukkaita materiaaleja kannattaa välttää, myös hupparit ja isot huivit huonoja tallilla)
  • pitkät hiukset kannattaa pitää tallilla kiinni

Hevosavusteista nepsyvalmennusta

By MetKu

Metsäkylässä saa nyt myös hevosavusteista neuropsykiatrista valmennusta.

Valmennuksesta vastaa Susanna Lehtokorpi, sairaanhoitaja, Oma Väylä-kuntoutuksen ohjaaja, sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaaja ja ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentajaopiskelija. Valmennuksessa hyödynnetään eläimiä ja luontoa erilaisin menetelmin asiakkaan tarpeista ja tavoitteista lähtien.

Voit tulla valmennukseen kertaluontoisesti tai useamman kerran.

Valmennuksen hinta 90 €/60min.

Lisätiedot ja varaukset suoraan Susannalta puh. 0442378009

Iltapäiväkerhotoimintaa erityislapsille 16.1.-13.2.

By MetKu, Terapia

Metsäkylässä alkaa tammikuussa heppakerho erityislapsille!

Kerho sisältää ponien hoitoa, pieniä tallitöitä, toiminnallisia harjoituksia ja kiinnostuksen mukaan ratsastamista. Kerhoa vetävät Karoliina Viikari (pitkän linjan ratsastuksenopettaja, hevosavusteisen palvelun tuottaja, kehitysvammaohjaaja ja sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaaja) ja Susanna Lehtokorpi (sairaanhoitaja, Oma Väylä-kuntoutuksen ohjaaja, sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaaja ja ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentajaopiskelija).

Kerhon toiminta pohjautuu hevosavusteiseen neuropsykiatriseen valmennukseen sosiaalipedagogisessa viitekehyksessä jokaisen lapsen henkilökohtaisen toiminnantason ja kiinnostuksen mukaan.

Kerho kokoontuu viitenä torstaina 16.1.–13.2.2025

  • klo 12.30–13.30 6–9-vuotiaat
  • klo 13.30–14.30 10–12-vuotiaat

Kumpaankin ryhmään otetaan max. 6 lasta.

Ohjeita osallistujille:

Kelin mukainen vaatetus, kypärä, hanskat, sopivat kengät. Tallilta saa tarvittaessa kypäriä lainaksi.

Hinta

Kerhon hinta 250€

Ilmoittautuminen

Lisätiedot mieluiten tekstitviestillä tai whatsapilla 0442378009

”Oma hevonen” -ilta

By MetKu

Tule kokemaan, millaista on huolehtia omasta hevosesta kokonaisen illan ajan! ”Oma hevonen” -ilta tarjoaa itsenäisille ja kokeneille ratsastajille mahdollisuuden nauttia hevosen hoidosta ja ratsastuksesta rauhallisessa talliympäristössä.

Aika: Torstaina 2.1. klo 15–20
Hinta: 90 €

Kenelle ilta sopii?
Illan ohjelma on suunnattu ratsastajille, jotka pärjäävät hevosensa kanssa itsenäisesti tallissa ja maneesissa kaikissa askellajeissa.

Iltaan sisältyy:

  • Ratsastusta maneesissa (hevosen mukaan, 60-90 min)
  • Teoriaa ja käytännön harjoituksia
  • Oma poni tai hevonen, josta huolehditaan illan ajan
  • Tapaturmavakuutus
  • Tallitoimintaa ja yhdessä oppimista
  • Halutessasi voit ottaa omat eväät mukaan.

Ilmoittautumiset tuntikalenterimme kautta.

Varattavat hevoset: Jade, Eki, Ruttu, Vinski, Silvia, Vadelma, Lumo, Robin, Eppu

Maksuohjeet:
Ilta maksetaan etukäteen Metsäkylän Ratsastuskeskus Oy tilille FI86 2049 1800 0146 53.
Käytä maksussa viitettä 10 00559
ota kuitti mukaan (voit halutessasi lisätä viestikenttään osallistujan nimen).
Jos tarvitset maksusta laskun, ole yhteydessä Ninaan: toimisto@metku.fi

Tämä on tilaisuutesi viettää erityinen ilta oman hevosen kanssa ja oppia lisää hevosharrastuksen arjesta – varaa paikkasi heti ja tule nauttimaan ”Oma hevonen” -illasta!

Ilmoittaudu mukaan

Joulun ponipäivät

By MetKu

Ponipäivä Metsäkylän Ratsastuskeskuksessa!

Tule viettämään unohtumatonta talvipäivää tallilla! Metsäkylän Ratsastuskeskus järjestää koululaisille elämyksellisen Ponipäivän talvilomalla. Päivän aikana hoidetaan, talutetaan ja ratsastetaan, tehdään pieniä talliaskareita ja pidetään hauskaa yhdessä samanhenkisten kavereiden kanssa. Päivään sisältyy myös yhteinen evästauko.

Ajankohdat:

  • Maanantai 30.12. klo 12-17
  • Tiistai 31.12. klo 9-14

Hinta: 95 € / päivä (sis. Alv)

Kumpaankin päivään otetaan 6-10 osallistujaa. Päivä toteutetaan, jos osallistujia on vähintään 6. Varaa paikkasi nopeasti!

Maksutiedot:
Maksu etukäteen Metsäkylän Ratsastuskeskus Oy:n tilille FI86 2049 1800 0146 53.
Käytä maksussa viitettä 10 058.
(Tuo kuitti/ kuva maksusta mukaan).

Ilmoittautumiset tuntikalenterimme kautta.

 

Ps. Muistathan ilmoittaa etukäteen mahdollisista allergioista yms.

Ilmoittaudu mukaan

Ohjeita osallistujille:

  • kypärä (tallilla lainakypäriä, lainakypärän alle kannattaa varata ohut huivi tai pipo)
  • kannalliset jalkineet (esim. ratsastuskengät tai kumisaappaat)
  • sormikkaat, joissa on pitoa (esim. puutarha- tai ratsastushanskat)
  • liikkumiseen sopiva sään mukainen vaatetus (kahisevia tai liukkaita materiaaleja kannattaa välttää, myös hupparit ja isot huivit huonoja tallilla)
  • pitkät hiukset kannattaa pitää tallilla kiinni
WhatsApp chat