Toimintamme koronaviruksen aikana

By 17.3.2020Ratsastuskoulu

Metsäkylän ratsastuskeskus jatkaa toimintaansa toistaiseksi.
Seuraamme SRL:n suosituksia ja seuraavat huomiot ja muutokset toiminnassa ovat voimassa 17.3. – 13.5.2020 välisellä ajalla.

  • Talli on suljettu ylimääräisiltä ihmisiltä, eli muilta kuin tunneille tulevilta asiakkailta ja yksityishevosen omistajilta. Näin saamme lähikontaktit minimiin.
  • Hoitohevostoiminta jää tauolle.
  • Alkeiskurssit ja avustustoiminta jää tauolle.
  • Soveltavan liikunnan ratsastuskurssi siirtyy myöhempään ajankohtaan, aloitetaan aikaisintaan viikolla 16.
  • Tallille tai ratsastamaan ei pidä lähteä lainkaan, jos on flunssan oireita.
  • Sairastumisen vuoksi myöhässä peruutetun tunnin voi korvata myöhemmin keväällä tai kesäkuun aikana. Muistathan kuitenkin perua tuntisi, mikäli et tule ratsastamaan. Peruuttamattomia tunteja ei hyvitetä.
  • Ylimääräistä oleilua tallissa ja tallialueella tulee kaikkien välttää.
  • Ryhmäkoot pidetään pieninä (3-5 ratsastajaa). Tunnit pyritään pitämään ulkona.
  • Jos kuulut riskiryhmään, niin neuvottele tuntien siirrosta opettajan kanssa.
  • Ulkomailta palatessasi noudatathan kahden viikon varoaikaa etkä tule tallille.
  • Kaikki pesevät kätensä saapuessaan ja poistuessaan tallilta, sekä muuten tarpeen mukaan. Saippuaa ja käsidesiä löytyy isosta tallista ja asiakas wc.stä. Pyyhkeet on poistettu ja tilalla käytetään käsipaperia.
  • Muistetaan välttää lähikontaktia.
  • Käsittele varusteita hanskat kädessä.

Toivomme asiakkailtamme THLn (käsihygienia ja yskimissäännöt) ja tallin ohjeiden noudattamista, sekä kärsivällisyyttä tässä poikkeuksellisessa tilanteessa.

WhatsApp chat